Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuselementti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuselementti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

a little home makeover

Vuosien varrella tehdyt sisustussuunnitelmani ovat yleensä pitäytyneet tässä ihan lähipiirissä.. Niinkin lähipiirissä, että pääsääntöisesti olen tuunannut omaa tai vanhempieni kotia ;). Toki sitten ollaan yhdessä vähän pohdiskeltu kavereitten sisustusongelmia, mutta mitään varsinaisia suunnitelmia en ennen tätä vuotta ole oikeastaan tehnyt.

Sain ensimmäiseksi oikeaksi koekaniiniasiakkaaksi hyvän ystäväni frendin äidin uuden kodin. ..ja toki tämä ystäväni frendi, Satu, lukeutuu myös omiin tuttuihini :). Kohde sijaitsee Hyvinkäällä ja on 37,5 neliöinen yksiö alkovilla....vaikka minusta tuo alkovi kyllä ajaa asiansa pienenä erillisenä makuuhuoneena.

Tämän kohteen suunnittelu oli myös erikoinen sillä tavalla, että hoidin kaiken kanssakäymisen oikean asiakkaan eli tulevan uuden asukkaan tyttären Sadun kanssa. Satu sitten hyväksytti aina kaikki ideat äidillänsä. Lisäksi olen käynyt tässä kohteessa vain yhden kerran - silloin kuin kaikki oli jo valmista. Eli suunnitelmat olen tehnyt saamieni valokuvien ja mittojen perusteella.

Kuva: beautiful beginning
Asunnossa tehtiin ensalkuun pienimuotoinen remontti. Seinät ja katto maalattiin perus maalarinvalkoisella. Lisäksi asuntoon asenettiin muovimaton päälle uusi laminaattilattia ja uudet jalkalistat. Keittiön välitilan kaakelit myös maalattiin ja puunsävyiset listat laattojen päällä maalattiin valkoisiksi.
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautifl beginning
Olohuoneeseen tuli saada mahtumaan isohkon sohvan lisäksi myös ruokapöytä. Makuualkovin puolella ei ollut lainkaan säilytystilaa. Mielestäni eteisen kaapit jatkuivat vähän liikaa olohuoneen puolelle ja tekivät kalustesuunnittelusta melko hankalan. Ehdotinkin asukkaalle, että nuo yllä olevat eteisen/olohuoneen kaapit purettaisiin kokonaan pois, jos tähän saadaan vain lupa. Lisäksi ehdotin myös, että makuualkovia rajaava liukuovi poistettaisiin, sillä näin molempia huoneita olisi helpompi kalustaa. Yksin asuvalla ei liukuovelle ole myöskään juurikaan käyttöä. Lupa saatiin, liukuovi ja kaapistot saivat purkutuomion.

Tässä vielä muutama kuva, missä näkyy vanhat tunkkaiset ja ajan patinoimat seinä- ja lattiapinnat ;).

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beatiful beginning
Kohde suunniteltiin mahdollisimman pienellä budjetilla, joten kalusteet hankittiin hyvin pitkälti Ikea, Asko, Kodin Ykkönen -sektorilta. Uuden ilmeen, yhteensopivan ja kodikkaan lopputuloksen voi saada mainiosti aikaiseksi ilman tuhansia maksavia design-huonekaluja tai 200 euroa juoksumetriltään maksavia kankaita. Onhan oma kotinikin melkein puoliksi Ikean katalogista, joten näissä liikkeissä asiointi oli tuttua puuhaa ;).

Kuva: beautiful beginning
Vanhoja huonekaluja asiakkaalla oli ainoastaan divaanisohva ja kevytrakenteinen nojatuoli. Kaikki muut huonekalut ja tekstiilit ostettiin uutena tähän asuntoon. Asuntoon haluttiin tuoda paljon valkoista ja harmaan eri sävyjä. Värejä ei kuitenkaan saanut unohtaa - jotain piristysruisketta, vähän räväkkäämpääkin sai miellellään tuoda. Päätimme sitten räväyttää olohuoneessa ja tuoda sinne oranssin keltainen Anno-matto, sekä hyvin vahvat Vallilan valmisverhot. Kaikki muu olikin sitten valko-musta-harmaa -paletista.

Kuva: beautiful beginning
Inspiraatio välitilan harmaaseen maaliin tuli asiakkaan omasta keraamisesta tarjoiluastiasta. Keittiön ilme rauhottui, kun sinvalkoiset kaakelit peittyivät tasaisen harmaan pinnan alle.

Kuva: beautiful beginning
Olohuoneen ikkunaseinälle ostettiin Ikeasta pari hyllyä maustepurkkeja, koriste-esineitä ja keittokirjoja varten.
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Ruokailutila saatiin kaikkein luontevimmin istumaan vanhojen purkutuomion saaneiden vaatekaappien paikalle. Koska pöytä jouduttiin sijoittamaan kovin lähelle kulkuväylää, tuntui pieni pyöreä pöytä toimivimmalta vaihtoehdolta. Musta-valko-harmaa -teemaan luotimme tässäkin kohtaa. Oranssia piristettä tuotiin pöytään leikkokukkien ja maljakon muodossa.

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Makuuhuoneeseen hankittiin asiakkaan omavalintainen sänky. Koska vaatekaapit saivat olohuoneen puolelta lähteä, hankimme makuuhuoneen puolelle Ikean hohtavan valkoiset liukuovelliset vaatekaapit. Liukuoven paikalle saatiin myös pienisivupöytä laskutilaksi. Näkymä makuualkovista olohuoneen puolelle on nyt myös kutsuvampi, kun isot vanhat kaapit ovat poissa. Valaisimet uusittiin myös kaikkiin tiloihin.

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Mukana pyöri myös asukkaan Minni-koira... Liikkuvaa kuvausrekvisiittaa ;).

Kuva: beautiful beginning
Lopputulos oli varmasti lähtökohtaa parempi, sillä lähtötilanne oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Kodin uusi asukki kertoi olevansa lopputulokseen kovin tyytyväinen ja kokee tyylin omakseen. Kaikkein tärkeintä sisustussuunnittelussa mielestäni onkin löytää asiakasta miellyttävät ratkaisut ja tuoda iloa ja viihtyvyyttä asiakkaan elämään. Asiakkaalta saamani palaute nostatti myös omat suupieleni kohti korvia :).

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Everlasting steel flowers - Be & Liv

Jotenkin nyt kun olen päässyt sukeltamaan syvemmälle tähän sisustamisen ihanaan maailmaan, olen samalla vajonnut jonkinlaiseen "sisustuskoomaan", mistä en vaan pääse pois. Käsittämättömästi haluan kotiini nyt ihan kaikkea ja koko ajan ja on pakko saada heti, koska vaan haluan, kun kaikki on jotenkin nyt niin hienoa ja ihanaa!! Hullua! Siis pähkähullua! Ainut lääke mikä tähän varmasti auttaisi, olisi paksu lompakko, jotta voisi lopettaa tämän haluamisen ja ostaa kaikki ne "must have -tavarat". Mutta enpä toisaalta halua kyllä missään tavarameressääkään asua, koska sisimmässäni kuitenkin rakastan minimalisteen taittavaa tyyliä ja liika tavara vaan ahdistaisi.

Viime kesänä sain kesäduunini kautta ensikosketuksen näihin huikeisiin valaisimiin, jotka mielestäni ansaitsevan oman pikku-poustauksen. Sydäntäni lähinnä oleva tyyli on jo pitkään siis ollut pelkistetty, simppeli, moderni ja sitä rataa. Nyt jotenkin olen taas lähtenyt vähän rönsyilemään. Siitä hyvä esimerkki ovat nämä Be&Livin Blossom-valaisimet.

Kuva: beautiful beginning
Nämä teräskukat sulattivat sydämeni söpöydellään. Ja oikeasti mielenkiintoa sisustukseen saa kyllä parhaiten niin, että sitä peruskaavaa hieman rikkoo jollain erilaisella tyylillä tai erilaisella muodolla. Nämä valaisimet ovat tällä hetkellä se meikäiläisen kodin "yllättävä elementti".

Blossom-valaisinta saa herkullisissa väreissä, kauden trendiväreissä, mutta itselleni ei tullut kysymykseen muu kuin tämä musta. Valaisin on sisältä 24 karaatin kultaa. Kultaisuus tulee kauniisti esiin siinä vaiheessa, kun valaisin on päällä. Visuaalisesti kaikista mieluisin se minulle on silloin, kuin se ei ole päällä :).

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning 
Ruokapöytäni on 160 cm leveä, joten se tarvitsi ylleen ehdottomasti kolme valaisinta. Johtoja ei olisi saanut oikein mitenkään järkevästi piiloon, niin päätin niiden antaa olla melko valtoimenaan, enkä edes yrittänyt sulloa niitä piiloon. Kolme mustaa koukkua surautettiin kiinni kattoon ja kangasjohtoihin tehtiin pieni solmu ja se oli siinä.

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning
Ensimmäisenä iltana, kun valaisimet oltiin saatu kiinni sähkövirtaan, odottelin innolla illan hämärtymistä. Jouduin kokemaan pienimuotoisia kauhunhetkiä sillä, valaisimet eivät valaisseet pöytää ollenkaan, vaan loivat ainoastaan todella vahvat varjot kattoon ja seiniin. Tuli sellainen olo, että eläisin sirkusteltassa, missä ei kunnolla näe eteensä :).

Kuva: beautiful beginning
Onneksi selvisin vain säikähdyksella, sillä polttimoiden vaihto pelasti tilanteen. Vaihdoin valaisimiin sellaisen polttimon, mikä päästää valoa ainoastaan alaspäin. Näin pääsin eroon vahvoista varjoista ja sain valon oikeasti kohdistettua sinne missä sitä tarvitaan eli ruokapöytään. Hieman takkuisen alun jälkeen jatkamme taas arjen porskuttamista yhdessä hyvällä fiiliksellä, kultaisessa valossa. Ja mikä parasta, nämä kukat eivät vaadi kastelua.

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning 

lauantai 2. elokuuta 2014

Sugar from my honey.

Jokunen hetki sitten ystäväperheeni oli lomareissulla Yhdysvaltojen itärannikolla. Saimme poikani kanssa ihania sokerihumalaan asti yltäviä tulkkuja eli tuliaisia. Pikkumies sai kyllä hienoja vaatekertojakin, jotka ovat jo odottamassa ensimmäistä pyykkikoneen pyöräytystä.

Oli pakko ikuistaa herkut valokuvin ja ajattelinpa laittaa niistä pari kuvaa tännekin.

Olin samaisen superihanan ystäväni kanssa pitkään haaveilemallamme lomamatkalla New Yorkissa kuutisen vuotta sitten. Maistoimme tuolloin ensimmäistä kertaa Peanutbutterin makuisia m&m's -karkkeja - ne veivät kielen mennessään. Miksi jokapaikassa myydään aina vaan niitä tavallisia tai pähkinällisiä namuja? New Yorkiin kun valitettavasti ei makeanhimon iskiessä voi vaan hetkeksi piipahtaa....  Nyt suolaisen makeaa herkkua himoitsevat makunystyrät saivat Party Bagin verran mussutettavaa. Kiitos tulkuista <3. Ehkä näillä jaksaa odottaa toiset kuusi vuotta... Lotto on kuitenkin varmuuden vuoksi vetämässä joka viikonloppu ;).

Kuva: beautiful beginning

Mukana herkkukassissa oli vielä tuommoinen ihana Big Apple, jonka sisällä oleva viesti pitää todellakin paikkansa - I <3 New York!!!! Näitä en ole raaskinut vielä korkata ja helteiden mukanaan tuoman sulamisvaaran takia ne ovat visusti jääkaapissa. Muutenhan tuo omppunen olisi aika ihana sisustuselementtikin, vaikka en tiedä kuinka kauaa se oikeasti sohvapöydällä säilyisi ;).

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning