Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uudistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uudistaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Aloin äsken katsomaan Wallanderia boxilta, mutta jotenkin tuli sellainen olo että nyt pitää saada yksi blogi-kirjoitus taas tulille. Kiskaisin ennen koneen ääreen siirtymistä huiviini yhden siiderin, ihan vaan sillä ajatuksella, jos se vaikka hillitsisi tätä ärsyttävää hinkuyskää ;). Nyt posket kuumottavat siihen malliin, kuin olisin paahtanut itseäni vähintään pari tuntia auringossa, edelleen yskittää, mutta kirjoitusfiilis on kuitenkin kohdillaan. Radiossa pauhaa poppi. Säädän vain volumea hieman pienemmälle, jotta kuulen omat ajatukseni.

Taidan kyllä käydä nyt jotenkin kierroksilla. Töissä saa tehdä koko ajan hommia jaloilla ja käsillä, pitkiä päiviä, voimat välillä hiipuvat ja sitä odottaa niitä hetkiä, että voi kotosalla edes hetken vetää lunkisti. No mitäs minä teen? Lähden rautakauppaan ostamaan mustaa puuöljyä, jotta voin vaihtaa parvekkeeni sävymaailmaa. Siis enkö osaa enää chillata? Hui, en edes uskalla tuon ajatuksen pitävän paikkaansa.

No mutta asiaan. 4 vuotta sitten partsilleni rakennettiin kestopuulattia. Viime vappuna öljysin lattian ensimmäistä kertaa. Vähän jäi kaivelemaan, kun en hoksannut tuolla kertaa valita sävytettyä öljyä. Tältä lattia näytti vielä pari päivää sitten. 

Kuva: beautiful beginning

Keräsin apujoukot kasaan ja ennnen uimarannalle siirtymistä vedettiin yhdessä poikani kanssa Tikkurilan mustaa puuöljyä lattian pintaan. Vähän on varpaassakin öljyä :D.  

Kuva: beautiful beginning

Tältä lattia näytti ensimmäisen kerroksen jälkeen. Ai niin, unohdin mainita että lattia piti pestä ennen öljyn laittamista, jotta puu olisi mahdollisimman vastaanottavainen öljylle. Lattian piti luonnollisesti antaa kuivua myös kunnolla.
Kuva: beautiful beginning

Ensimmäisen kerroksen jälkeen pinta oli vielä ihan liian epätasainen, joten toinen kerros piti vielä hivellä pintaan. Toista kerrosta ei lattiaan periaatteessa olisi tarvinnut öljyn puolesta laittaa, sillä minulla on lasitettu parveke jolloin lattia ei joudu niin koville sääolosuhteiden vaihteluille. Mutta jotta sain tasaisemman värisävyn, oli toinen öljykerros laitettava.

Kuva: beautiful beginning

Tänään lattia on täysin kuivunut ja tavarat pystyi taas kantamaan olkkarista sisään ja kämpän sekasortokin saatiin taas aisoihin.
Kuva: beautiful beginning
Parvekkeellani on myös pieni kovapuinen säilytyslaatikko, joka on valitettavan väärän sävyinen. Vietin keskiviikkoillan sormet krampissa ja hikeä virraten, sillä koko loota oli pakko vielä hioa ennen öljyämistä. Siinä olisi hiomakone ollut aika kova juttu. Tänään sävyttelin sen sitten tuolla samaisella öljyllä. Lopputulos on parempi, kuin lähtötilanne, mutta ei siitä kyllä mustaa tullut tekemälläkään. Tummanruskea taitaa kuvata nykyistä sävyä paremmin. Lattiatakaan ei kyllä ihan mustaksi voi kutsua. Se on pikemminkin rusehtavan vihertävä, sillä allahan olla melko kellertävä kestopuu. Luotan siihen, että ensi keväänä kun öljyän lattian taas uudelleen, tulee siitä taas asteen verran mustempi.
Kuva: beautiful beginning
Tässä myös todistusaineistoa siitä, että olen onnistunut pitämään Vappuna ruukkuihin istuttamani mehikasvit hengissä. Olen niin ylpeä itsestäni :D. (Olen muistanut kastella niitä kaksi kertaa.)

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Meillä oli töissä eilen taas Ravintola X:n kuvauspäivä ja Kalle Palanderin ravintolan ollessa auki minulla oli hyvää aikaa käydä kiertelemässä keskustan kauppoja. Päädyin tietysti Bulevardin Granittiin. Sieltä mukaan tarttui tuollainen ihana kynnysmatto. Olin kyllä ajatellut sijoittaa sen veskiini, mutta se on sinne noin 10 cm liian pitkä. Matto lensikin suorinta reittiä parvekkeelle.

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Parvekkeen lattialla möllöttävät kivetkin näyttävät nyt jotenkin kivemmilta tummaa lattiaa vasten.

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Pikkusydämet <3 <3 
Kuva: beautiful beginning

Oli pakko räpsäistä vielä yksi kuva olkkarin näkymästä. Vaikka ostari voikin olla hieman ankeahko paikka, niin näin kesällä nuo vesialtaat, vehreät puut ja suihkulähteen pulputus tekevät tästä paikasta melko kodikkaan. Mun koti <3.

Kuva: beautiful beginning
Samalla, kun kurvasin Bauhaussiin hakemaan puuöljyä, piipahdin myös naapurikaupassa - Plantagenissa. Ihmeiden aika ei ole ohi - ostin itselleni oliivipuun. Olen aina ollut huono hoitamaan kasveja ja en varmaan ikinä ole omistanut yhtään viherkasvia!! Aina välillä ostelen leikkokukkia ja joskus äiti tuo yhden Orkidean silmäniloksi. Siinä vaiheessa, kun Orkidea muuttuu viherkasviksi eli tiputtaa kukan terälehdet, lemppaan sen aina roskiin. Tällä kertaa siirryin suoraan järeisiin aseisiin ja ostin kokonaisen puun :). Avainlauseena oli "saa kuivua kasteluiden välissä". Olivipuu on jotenkin viehättävä ja ilmeisen helppohoitoinen. Puun pitää kuitenkin talvehtia viileässä. Katsotaan jos se elää marraskuuhun asti, niin mietin sitten mihin voin siirtää sen talvehtimaan ;).

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Tänään kodissani on muutenkin harvinaisen paljon kukkaloistoa. Kukkia löytyy kolmesta maljakosta ja vielä yksi puu. Pakko se on myöntää, että kukat ja kasvit tuovat kotiin aika paljon eloa ja ennen kaikkea uutta vivahdetta sisustukseen.

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa.

Tänään oli aivan mahtavan energinen ja aurinkoinen päivä, joten päätin sanoa heipat talviturkille. En tosin omalleni, vaan ruokailutilan talviturkille. Itselläni on karvapeite vielä visusti päällä :). Kuten jo aiemmin kirjoitin, lähdin vuosi sitten vähän rönsyilemään tuon ruokailutilan sisustuksen kanssa ja niinhän siinä kävi, että kyllästyin ja nyt oli aika palata takaisin tuttuihin uomiin - pelkistetympään malliin.

Tässä vielä viimeinen kurkistus ruokailutilaani ennen pientä keväistä kevennystä.

Kuva: Kati Sandberg


Arkistoistani löytyy todella vähän kuvia neljän vuoden takaa heti remontin valmistuttua ja kaikki löytämäni kuvat ovat kaiken lisäksi todella surkean laatuisia. Laitanpa tähän nyt kuitenkin yhden kuvan ruokailutilastani neljän vuoden takaa - pelkistettyä oli tuolloinkin ja sitä olenkin taas kaipaillut.

Kuva: beautiful beginning 





Nyt on kuitenkin kasvojen kohotus valmis. Omakin olo tuntuu jotenkin kevyemmältä, kun sai taas enemmän lattiapintaa näkyviin ja hillitymmän väripaletin käyttöön. Tuntuu, kuin ruokailutilaan oltaisiin rakennettu pari neliötä lisää ja tila tuntuu ainakin metrin leveämmältä.

Varsinkin poikani syntymän jälkeen, en ole pitänyt mattoa ruokapöydän alla. Sehän olisi suorastaan hulluutta! Noh - vuosi sitten tosiaan hairahduin ja hommasin pöydän alle villamaton tuomaan lämpöä. Puolustukseksi voin kuitenkin todeta, ettemme käytännössä ikinä ruokaile ruokapöydän ääressä, vaan syömme aina tässä baaripöydän ääressä, jossa nytkin tätä tekstiä näpyttelen. Matto on siis päässyt melko vähällä. Yritänkin parhaillani kaupitella sitä Huudossa :).

Tänään ruokailutilassani näyttää tältä:

Kuva: beautiful beginning


Itse pääsin tässä projektissa melko vähällä. Piti vain imuroida, rullata ja jätesäkittää matto. Sitten vain käsin veivaamaan ruuvit irti pöydänjaloista. Jalat parvekkeelle tuulettumaan, pöytälevy autoon ja verstasta kohden. Kuvittelin aluksi pöydän olevan täyttä puuta, mutta siinä olikin viilutettu pinta. En todellakaan alkanut itse hiekkapaperilla hinkuttamaan pintaa puhki, vaan jätin työn suosiolla ammattimiesten hoidettavaksi. Kiitokset taas Henkalle!!

Kun pöytälevy oltiin hiottu ja pintaan oltiin vedelty valkoinen ja kirkas vaha, piti levy taas vaan sommitella äitini pieneen tilaihme-autoon ja kurvailla levy kainalossa takaisin kotiin. Kannoin jalat parvekkeelta sisään ja otin akkuporakoneen käteeni. Vähän piti äidiltä vielä saada lihasvoimaa avuksi pöydän kiepsauttamiseksi oikein päin.

Kuva: beautiful beginning

Kävin vielä Ison Omenan Kaivokukasta ostamassa muutaman leikkokukan. Nimen valitettavasti unohdin jo liukuportaissa, mutta kestäviä niiden ainakin pitäisi olla. Katsotaan selviääkö minun hoteissani hengissä nuo luvatut kaksi viikkoa :). Kodistani puuttuu viherkasvit täysin, joten yritän aina säännöllisen epäsäännöllisesti tuoda edes jotain vihreää energiaa - yleensä leikkokukkien muodossa.

Kuva: beautiful beginning

Sunnuntaina raivasimme äitini kellarivaraston ja löysin ison laatikollisen vuosien varrella ostamiani koriste-esineitä ja matkamuistoja. Aikoinaan ostin Ikeasta laakean pyöreän ja puisen vadin. Päätinkin palauttaa sen jälleen hyötykäyttöön ja tein siitä hedelmäkorin. Vaikka vati peittääkin melkein puolet ruokapöydästä, niin tuleepahan ainakin syödyksi hedelmiä, kun ne eivät ole enää jemmattuina keittiön pimeimpään ja kaukaisimpaan nurkkaan :).

Kuva: beautiful beginning


Ruokapöytäni on isäni vanha työpöytä. Vuosi sitten poistin raskaat laatikostot pöytälevyn alta ja ostin Ikeasta metalliset jalat, jotka sprayasin mustiksi. Levy oli melko kellastunut, mutta en halunnut heti lähteä sitä muuttamaan. Jotenkin se kellastunut levy sopi yhteen riemun kirjavan maton kanssa ja toi sitä kaipaamaani lämpöä. Nyt kun maton oli aika lähteä, oli keltainen levy todella irrallinen elementti kodissani ja vaihtoehtoja ei ollut - keltaisuuden oli aika lähteä. Aina iltaisin kun pelailen pöydän ääressä muistipeliä poikani kanssa, muistelen samalla rakasta edesmennyttä iskääni. Tätä pöytää haluan kuljettaa pitkän aikaa matkassani <3. 

Kuva: beautiful beginnig

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning