torstai 13. marraskuuta 2014

Ravintola X - elämysmatka Alpeille

Tänään saimme vuorostaan nähdä, kuinka sisustusalan ammattilainen Anne Berner pääsi testaamaan siipiään myös ravintolamaailmassa. Annen ravintolaa siivitti ihana tarina lapsuuden muistoista, joita pääsi aistimaan makuelämyksien kautta yhdeksi illaksi La Maison Marending nimiseen Pop Up -ravintolaan.
Kuva: beautiful beginning 
Annen ravintolan makumaailma kumpusi perinteisestä sveitsiläisestä keittiöstä. Salin puolella haluttiin myös aidon kodikasta, alppimaista tunnelmaa. Yhteisöllisyys näkyi myös pitkissä penkeissä ja pitkissä pöydissä, joiden ääreen epäsuomalaisesti toisilleen tuntemattomatkin seurueet saattoivat istuutua vierekkäin.

Kuva: beautiful beginning
Takapäätyseinälle ja pitkälle seinälle toimme tapettia, joka muistuttaa kulahtanutta lautaseinää. Tämä toi toivottua kodikasta tunnelmaa ja fiiliksen siitä, kun oikeasti istuisimme vuosia vanhassa alppimajassa, herkuista notkuvien pöytien ääressä ihaillen kaunista vuoristoista maisemaa. Lautatapetti oli AM-Walsin Exposed- mallistosta, nro PE10012.

Kuva: beautiful beginning
Kun DecoCanalin kundit saivat tapetin seiniin, joduimme toteamaan, että jotain täytyisi tehdä. Tapettivuodassa oli yksi muita selkeästi vaaleampi lautaraita ja se teki melko vahvan koivumetsäisen vaikutelman. Koivuissa ei tietenkään mitään vikaa ole, päinvastoin. Koivut vaan eivät ehkä aitoon alppimaisemaan sulaudu :). Leikkasimme tapettivuodista soirot vaaleiden lautojen päälle, kiinnitimme liisterillä ja saimme huomattavasti yhtenäisemmän lopputuloksen. Noista tuolilla lepäävistä rullista voi hyvin bongata tuon vaalean lankun erottuvan selkeästi muista lankuista.

Kuva: beautiful beginning
Muille seinille asennettiin Vallila Interiorsin toimesta isot seinäjulisteet. Keittiöseinälle tuli kaupunkikuva - värikylläisiä taloja ja runsaasti Sveitsin lippuja kertomaan ravintolan asiakkaalle ravintolan kuvitteellisen sijainnin. Ikkunaseinän viereen puolestaan kiinnitettiin pala historiaa. Anne halusi herättää henkiin yhdeksi illaksi hänen perheensä vanhan leipomon. Kuvassa Annen äiti hänen veljensä kanssa taitavat olla lempipuuhissaan.  

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Toistan taas itseäni, mutta kuten aina ennenkin, kukat tekivät jälleen sen elävöittävän loppusilauksen. Koiranputkien sijaan valitsimme maitotonkkiin värikkäitä alppikukkia. Sveitsin lipusta löytyvää punaista sekä valkoista kukkaa että sinistä kukkaa rikkomaan tuon kombon. Vihreillä kukilla tuotiin asetelmiin runsautta.
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Ravintola X:ssä assarina toimiminen toi paljon ihania uusia asioita, mutta yhden pikku paheen se toi myös. En vieläkään ole päässyt eroon näistä pakkomielteistä joitakin tavaroita kohtaan. En ole koskaan ollut oikein taljaihminen, mutta tästä jaksosta lähtien olen himoinnut itselleni taljaa. Pitää varmaan joku päivä mennä hipelöimään Matto.fi:n taljatarjontaa. Näin talven kynnyksellä voisi kenties tuonne omankin ruokapöydän alle jotain tekstuuria taas sujauttaa...

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kattovalaisimet koottiin kirjavasta Kodin Tyylin kavalkaadista - valaisimet olivat melko rouheita, kaikki erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä oli teollinen lookki. Merkittävä tunnelmanluoja on aina elävä tuli. Lipaston päälle teimme oikein runsaan kynttiläasetelman elämää nähneistä, puisista kynttilänjaloista Mosa Interiorsilta. Kaikki sisustuselementit olivat melko kookkaita, joten valaisimetkaan eivät saaneet olla pikkuruisia, vaan niidenkin tuli olla näyttäviä.

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Jokaisen ravintolan kohdalla tekisi mieli vain hehkutaa, miten ihania ne olivat. Todella vaikea edes lähteä nimeämään omaa lemppariaan, sillä kaikki olivat omalla tavallaan vaan niin ihania. Jotenkin sitä on ollut näissä niin tunteella mukana, kun itse tiimityöllä ne olemme kasanneet. Ja kun Seija taikoi meille aina upeat suunnitelmat, niin tottahan toki lopputuloskin oli aina valloittava. Tämän ravintolan kodikkuus ja yhteisöllisyys inspiroi ainakin itseäni tällaiseen pimeään syksyiseen aikaan. Olisiko aika kutsua omat ystävät koolle, nauttimaan kynttilänvalosta, hyvästä seurasta ja kupillisesta kuumaa glögiä.

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: bautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning 
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti