tiistai 6. toukokuuta 2014

Kesäneliöt käyttöön.

Kevät on niin mahtavaa aikaa - luonto herää, ja sitä itsekin vihdoin herää talven koomasta. Niin kivaa aikaa, kun kevät onkin, liittyy siihen pari ikävää velvoitetta. Ikävin niistä on ikkunan pesu - voiko nihkeämpää hommaa olla? Mutta toisaalta se on kyllä yksi palkitsevimmista kotitöistä. Kotini on melko valoisa, mutta nyt tuntuu, että valonmäärä triplaantui ja sellaiset kummalliset läikikkäät "kalvot" katosivat ikkunan pinnasta ja maiseman voi taas nähdä kirkkaana. Lisäksi kaikki kuivuneet kärpäset pääsivät vihdoinkin viimeiseen lepoonsa pois ikkunan välistä. Tämä toinen ikävähkö velvoite on siitepölyjen putsaus partsilta. Minäpä voin paukutella henkseleitäni, sillä nämä hommat on nyt tämän vuoden osalta tehty!! :)

Kuva: beautiful beginning
Kotini kyljessä keikkuu vain tuollainen pieni, 5 neliömetrin kokoinen parveke. Tässä kohtaa ei siis valitettavasti varsinaisesti voida puhua mistään aurinkoterassista. Rappauksetkin ovat saaneet vähän osumaa vedestä ja mukavasti aina talven aikana hilseilevät lattialle. Mutta minulla kuitenkin on parveke ja kesäaikaan se on kuitenkin kuin yksi pieni huone lisää. Mieleeni tulee heti myös yksi hyvä puoli ostarilla asumisesta - suihkulähteen liplatus kuuluu kivasti partsilleni ja voin mielessäni vaeltaa johonkin ihanaan japanilaiseen kivipuutarhaan.

Rakensin isäni kanssa kestopuulattian, jotta sain mukavan alustan jalalle ja vähän lämmöntuntua partsilleni. Tänä vuonna ajattelin käsitellä sen ensimmäistä kertaa öljyllä. Hankin Bauhaussista halvimman mahdollisen öljypurkin ja taisin maksaa siitä huimat 4,90 euroa.

Kuva: beautiful beginning

Parveke piti vain ensin tyhjentää ja pestä puhtaaksi. Sitten vain siveltimen varteen kiinni ja sutimaan. Vähän jäin kyllä kaipaamaan sitä ihanan raikasta mäntysuovan tuoksua, joka nyt valitettavasti peittyi "bensan" tuoksun alle. Lisäksi ehkä pidin enemmän tuosta vaaleammasta sävystä, sillä öljyhän luonnollisesti tummensi lattian. Jalkakin muuten luistaa nyt erinomaisesti eli sukat kannattaa ottaa pois ennen partsille astumista... ihan vain oman turvallisuuden vuoksi ;). Ehkäpä odotan taas 4 vuotta seuraavaa öljykerrosta.

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Seuraavaksi pyörähdin Plantagenissa ja hankin hieman kukkaloistoa parvekkeelleni. Minun kohdalla se lähinnä tarkoittaa perinteistä neljää mehikasvia, jotka istutan samoihin ruukkuihin vuosi toisensa jälkeen. Puutarhan tai parvekkeen hoidossa en voi tarpeeksi korostaa helppohoitoisuutta. Edellisessä kodissani Kirkkonummella tilasin pihamaalle laatikoittain kiviä ja muu alue rakennettiin täyteen patiota. Kyllä sinne johonkin rakoseen muutama vihreä pensas taisi kuitenkin mahtua. Eipä vapaa-aika ainakaan kulunut puutarhan hoitoon, vaan ennemminkin siitä nauttimiseen.

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Näihin viiteen neliöön ei toden teolla ole panostettu. Osa huonekaluista ovat sekasikiöitä, jotka ovat kulkeneet kämpästä toiseen. Uudet tuolin ja pikku-jakkaran, jonka hyödynnän pöytänä ostin viime kesänä Ikeasta. Jotain melko uuttakin siis.

Eipä tämä nyt ehkä ihan Huvilan&Huussin veroinen muutoskohde ollut, mutta eiköhän tuolla voi kesällä nauttia skumpat hyvän ystävän kanssa ja tuijotella kesäistä taivasta :)

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning
 
Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning
Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti